3. Polkuja ja risteyksiä

Aikuisuuteen kuuluu elämän risaisuuden hyväksyminen. 

Kun tuhannennen kerran antaa itselleen anteeksi samasta asiasta, 

ei ole enää varaa tuomita muita.

— Tommy Hellsten

Miisa tuli väsyneenä kotiin oltuaan yön töissä.

 Hän yritti livahtaa nopeasti sisälle, jotta naapurit eivät huomaisi häntä. Miisa ei kuitenkaan ollut tarpeeksi nopea, vaan yksi naapureista juoksi perään ja sai hänet kiinni juuri talon edessä. Miisa kirosi mielessään ja loihti kasvoilleen iloisen hymyn.

Ei mennyt kauaa, kun paikalle oli kokoontunut lauma naapureita juoruilemaan toistensa asioista. Miisa arveli, ettei kukaan heistä käynyt töissä, sillä kenellä muuten olisi aikaa ja energiaa juoruilla kaiket päivät kadulla puolituttujen kanssa!

Miisa oli aivan varma, että naapurit koittivat vain saada hänet myöntämään jonkin muhevan juorun tai sanomaan jotakin pahaa niistä naapureista, jotka eivät olleet paikalla. Näin he saisivat hyvän syyn kertoa eteenpäin, miten Miisa oli panetellut muita. Miisa oli nopeasti oppinut pitämään suunsa kiinni ja nyökyttelemään hillitysti mukana. Liian innokas nyökäytyskin saattoi johtaa ongelmiin.

”Oon ihan varma, että Goottiloiden kellarissa on kummitus”, Siiri heilautti kättään dramaattisesti ja sai hetkeksi muut hiljaisiksi. ”Johanna Goottila on mun hyvä ystävä ja se kertoi nähneensä sen kerran. Jos kartanossa on kummitus, niin siellä on oltava myös ruumis!” Siiri lisäsi ja madalsi ääntään viimeisen sanan kohdalla.

”No, kuka sinne on tapettu?”, Onni kysyi ja virnuili. ”Ei Johanna sattuisi tietämään?”

”Se on mysteeri!” Siiri puuskahti.

Miisa seurasi, miten keskustelu kiihtyi Siirin ärtyessä ja peruutti kokeilevasti askeleen. Kukaan ei huomannut. Miisa heilautti kättään hyvästiksi ja juoksi taloon ennen kuin kukaan edes huomasi hänen kadonneen paikalta.

Kotona, tai ennemminkin Aila-mummin talossa, jossa Miisa asui, Miisa vaihtoi yöpuvun päälleen ja söi illalliseksi mauttoman pakasteaterian. Hän pesi astiat ja mietti, kuinka monta vuotta hän oli säästynyt moiselta hommalta. Jos hän olisi nainut entisen kihlattunsa Johanin, kuten Miisa oli suunnitellut, hänen ei olisi tarvinnut koskaan pestä astioita. Palvelusväki olisi hoitanut sen. Nyt kaikki oli kuitenkin toisin.

Miisa huuhteli pesuainetta käsistään ja huomasi ihon kuivuneen. Hän oli varma, että käsien iho oli jo kovettunut kovasta työstä, kuten romanttisten romaanien sankarittarilla, kun nämä joutuvat elämänmuutoksen vuoksi tekemään oikeita töitä. Ehkä joku joskus kirjoittaisi hänestäkin romaanin?

Miisa päätti katsella televisiota iltansa kuluksi. TV oli pieni ja sen kuva värähteli silloin tällöin. Jos antenniin meni koskemaan, niin kuva saattoi kadota päiviksi. Miisa päätti, että ostaisi uuden laitteen, heti kun saisi kerättyä tarpeeksi rahaa siihen. Tähän mennessä vähäinen töistä tullut palkka oli mennyt sähkölaskuun, ruokaan ja kirpputoreilta löytyneisiin vaatteisiin.

Illan uutisissa juontajat ylistivät kaupungin uutta pormestaria ja tämän viimeisimmän kampanjan onnistunutta varainkeruuta. Miisa haukotteli. Uutiset etenevät urheiluun ja sitä kautta rikoksiin. Juontajat kertoivat, että puoli vuotta sitten surmatun miljonäärin murhaaja oli yhä vapaalla jalalla. Julmasta teosta syytettiin miehen kihlattua, joka oli karannut rahojen kanssa. Juontajat haastattelivat poliisia tutkinnan etenemisestä, mutta poliisi ei ottanut kantaa.

Miisa tunsi, kuinka hänen leukansa alkoi vapista. Hän sulki television. Miisa päätti, ettei enää katsoisi uutisia.

Päivä läheni loppuaan ja Miisa oli tehnyt pitkän vuoron ravintola Kalkkarokäärmeessä.

Miisa oli siistinyt pöytiä, tiskannut asioita ja hinkannut kahvinkeittimiä, kunnes nämä olivat niin kiiltäviä, että hän näki laitteiden pinnasta oman heijastuksensa. Edellisen illan uutiset vaivasivat ja Miisa yritti keskittyä töihin, jotta saisi ne mielestään.

Päivä päätteeksi ravintolan työntekijöille pidettiin palaveri. Palaverin aikana käytiin läpi miktä toimintamallit muuttuisivat ja mitkä taas pysyisivät samoina. Miisa oli ajatuksissaan ja rapsutteli lohkeillutta kynsilakkaa kynsistään. Kukaan ei pyytänyt häntä kertomaan mielipidettään.

”Joten, asiakaspalveluun pitää nyt satsata entistä enemmän!” Ravintolan johtaja Sampo tokaisi. ”Ajat on kovat ja kuluja pitää karsia. Niitä uusia essuja ei siis ole tulossa, vaan jokainen parsikoon omansa, jos on sen onnistunut hajottamaan”. Hän lisäsi ja kommentti sai osakseen ymmärtäväistä nyökyttelyä.

Palaveri saatiin päätökseen ja työntekijät kiirehtivät askareisiinsa. Koska Miisan työvuoro oli ohi, hän jäi istumaan sohvalle. Jalkoja särki päivän aherruksen jälkeen.

”Ihan uskomatonta kakkaa”, Katriina tokaisi ja Miisa katsahti häntä huvittuneena. Katriina työskenteli ravintolaketjun kirjanpitäjänä ja Miisa oli nähnyt hänet pari kertaa töiden lomassa, sekä kerran naapuruston juorupiirissä. 

”Aikovat vain nostaa omia palkkojaan, siitä tämä säästökuuri johtuu”, Katriina jatkoi ja viittoi Miisan viereensä. ”Jos sullakin on päivä pulkassa, niin käydäänkö nappaamassa kunnon shotit, niin saadaan huuhdeltua toi kokous alas!”

Miisa jäi ravintolan baarin puolelle viettämään iltaa Katriinan kanssa. Katriina oli hauskaa seuraa. Hän kertoi Miisalle tarinoita surkeasti päättyneistä rakkauskuvioistaan ja tilasi heille hulppeita drinksuja. Miisa nauroi katketakseen Katriinan jutuille ja otti ilon irti tarjoilusta. Hänelle oli harvoin varaa tilata muuta, kuin kaikkein halvimpia juomia.

Naiset juttelivat illan ja lopulta Miisa paljasti pääpiirteitä entisestä suhteestaan. Hän kertoi katkerana, miten mies oli lähtenyt sihteerinsä matkaan ja jättänyt hänet tyhjän päälle, mutta jätti kertomatta mitä sen jälkeen oli tapahtunut. Hän piti myös nimet ja paikat omana tietonaan, jotta Katriina ei voisi yhdistää tarinaa mitenkään uutisissa kohistuun murhamysteeriin.

Lopulta koitti valomerkki ja naiset sopivat tapaavansa uudestaan.

-------------------------

Miisa oli jälleen myöhässä töistä. Herätyskello oli soinut, mutta hänen silmänsä olivat itsepäisesti pysyneet kiinni ja hänen kätensä oli automaattisesti huitaissut mölyävän kapineen lattialle. Miisa juoksi ja toivoi, että hänen esimiehensä ei olisi vielä paikalla.

”Hei Inka! Mihin moinen kiire?” Onni kysyi nauraen ja levitti kätensä niin, ettei Miisa päässyt hänen ohitseen, vaan Miisan oli pakko pysähtyä.

Miisa oli alkanut käyttää itsestään nimeä Inka ja tekeytyi serkukseen, jotta ei herättäisi epäilyksiä asuessaan Ailan talossa. Aila oli kehottanut Miisaa tekemään niin ja painottanut, että paras valhe on sellainen, missä on mukana sopivasti totuutta.

”Pitäisi olla töissä”, Miisa vastasi hengästyneenä. ”Mä nukuin taas pommiin. Inhoan aamuvuoroja!”

”No, sitten sun pitää mennä”, Onni vastasi. ”Olisi ollut kiva vähän jutella, meinattiin Penan kanssa mennä salille. Mutta hei, jos sulla ei ole illalla mitään, niin nähdäänkö Kalkkarossa, kun pääset töistä?”

 ”Kuulostaa kivalta, mutta nyt mun on ihan pakko mennä!” Miisa vastasi ja pinkaisi juoksuun.

Matkalla hän mietti, oliko tarkoitus nähdä porukalla vai kahden? Pieni jännitys kouraisi Miisan vatsanpohjaa. Onni oli aina ollut hänelle mukava, toisin kuin monet muut naapurit.

Työvuoron jälkeen Onni ilmestyi ravintolaan ja saattoi Miisan terassille. Hän oli varannut heille pöydän sieltä. Miisa hurrasi mielessään, nämä taisivat sittenkin olla treffit!

”Kerrohan nyt millainen päivä sulla oli töissä? Äläkä säästele sanoja, koska Sampo on mun serkku”, Onni paljasti ja Miisa sulatteli hetken tietoa. ”Tiedän, että se osaa olla joskus puupää, mutta se on oikeasti ihan hyvä tyyppi, pomona se yrittää vain pitää jotain ihme roolia yllä.”

”Serkku? Juu… selvä. Se vaikutti kyllä kivalta, kun sain töitä, mutta en sen jälkeen ole oikeastaan puhunut sen kanssa. Sampo vaikuttaa aika kiireiseltä.”

”Se on. Mutta puhutaan mieluummin susta! Kerro mulle mistä sä tykkäät ja et tykkää”, Onni kysyi.

”Selvä”, Miisa vastasi. ”Inhoan kahvinkeittimen putsausta.”

Lopulta Onni kertoi Miisalle soittavansa kitaraa ja kyseli tältä mistä musiikista Miisa pitää. Onni paljasti soittavansa rock –bändissä ja kutsui Miisan keikalle. Kesken juttelun läheisessä pöydässä istunut mies nousi ylös, otti juomansa ja käveli Onnin ja Miisan pöydän luokse.

”Ootko sä Inka Varis? Se, joka asuu Aila Variksen vanhassa talossa?” Mies kysyi ja katseli Miisaa uteliaana. ”Olen Toni Hemppi, Oasis Springsin Iltahölöstä”, mies esittäytyi.

”Moi Toni”, Onni sanoi ja Toni nyökkäsi hänelle. Miehet vaikuttivat tuntevan toisensa. ”Kiva nähdä, mutta meillä on nyt tässä juttu kesken. Jos joku toinen kerta?”

Toni ei ollut kuulevinaankaan Onnia, vaan istui pöytään.

Toni alkoi kysellä Miisalta Ailasta ja kysyi sen jälkeen, tunteeko Miisa Ailan toisen tyttären lapsia. Miisa arvasi mihin keskustelu oli menossa ja pudisti päätään. Hän tunsi miten posket kuumenivat ja selkä muuttui nihkeäksi. Miisa yritti pitää ilmeensä tyynenä ja katseli toiseen suuntaan.

Lopulta Onni ärähti Tonille ja käski tämän painua sinne, missä pippuri kasvaa. Toni hymähti, joi juomansa loppuun ja sanoi Miisalle, että tapaisi tämän mielellään uudelleen. Onni pahoitteli tuttavansa käytöstä.

”Ei se aina tollanen ole. Se on vaan kiinnostunut uusista asukkaista. Lupaan, ettei se vaivaa sua enää.”

Päivät kuluivat ja Miisa ei enää tavannut Tonia. Sen sijaan hän tapasi Onnia. Onni vei Miisan taidenäyttelyyn, sekä bändinsä keikalle. Lisäksi Onni kävi Kalkkarokäärmeessä ahkerasti Miisan työaikana.

Miisa hyräili ja keräsi jääkaapista tarvikkeita. Hän oli kutsunut Onnin syömään ja päätti kokeilla valmistaa itse aterian. Katriina oli antanut hänelle helpon ohjeen, joka ei kuulemma voinut epäonnistua. Miisan tarvitsi vain keittää makaronit, sulattaa juustoa ja lisätä kermaa. Lisäksi hän voisi pilkkoa salaattia ja tomaattia lautasen reunalle ja järjestää ne kauniisti. Mikään ei voisi mennä pieleen!

Miisa noudatti ohjetta ja vahti haukkana, ettei seos palaisi pohjaan. Hän maistoi hiukan juustoa ja totesi sen olevan mautonta. Miisa päätti lisätä hieman suolaa.

Ruoan valmistuttua, Miisa kaatoi sen lautasille. Makaroni oli niin pehmeää, että se meni muussiksi, kun Miisa yritti irrottaa sitä kattilasta. Lisäksi alimmat olivat juuttuneet kattilaan kiinni ja palaneet mustaksi. Miisa päätti jättää ne kattilaan. Hän asetteli annokset kauniisti lautasille, laittoi viereen salaatinlehden ja kokonaisen tomaatin.

Miisa katseli annoksia ja tunsi ylpeyttä. Hän oli valmistanut itse aterian alusta loppuun! Miisa tunki haarukallisen makaronia suuhunsa ja pullautti sen sitten pihalle ja yökki. Ainakin suolaa oli riittävästi.

Miisa ja Onni istuivat sohvalla. Miisa oli tarjonnut Onnille ruokaa ja mies yli syönyt sen rohkeasti. Lisäksi Onni oli juonut samalla koko kannullisen vettä.

”Ei oo totta, että sä söit sen kokonaan!” Miisa nauroi vedet silmissä.

”Tietysti söin. Se oli herkullista!” Onni sanoi ja yritti pitää kasvonsa vakavana. Pian suupielet alkoivat kuitenkin nykiä. ”Sun kannattaisi pyrkiä Kalkkarokäärmeen pääkokiksi.”

”Älä muuta sano! Se oli ensimmäinen ruoka, jonka tein alusta loppuun itse. Jos paistettuja munia ei lasketa”, Miisa sanoi.

Miisa alkoi kutittaa Onnia ja mies yritti tarttua häntä käsistä. Lopulta mies nauroi katketakseen ja aneli Miisaa lopettamaan.

”Mitäpä, jos tehtäisiin seuraavalla kertaa ruokaa yhdessä?” Onni ehdotti ja Miisa nyökkäsi tyytyväisenä.

-------------------------

Miisa nojaili baaritiskiin ja yritti kiinnittää baarimikon huomiota.

”Oolalaa beibe!” 

Kuului läheltä ja Miisa hätkähti. Miisa kääntyi ja huomasi vieressään miehen, joka virnuili tyytyväisenä.

Saatuaan Miisan huomion, mies otti pahoittelevan ilmeen.

”Ei ollut tarkoitus säikäyttää, halusin vain tarjota kaunottarelle drinksun”, mies sanoi ja alkoi taas virnuilla.

Miisa laski nopeasti päässään rahansa ja drinksun hinnan.

”Voithan sa tarjota, mutta mä odotan seuraa. Ne tulee ihan kohta.” Miisa vastasi.

Mies riensi hakemaan juomaa ja kun hän palasi ojentamaan sen Miisalle, niin Onni ilmeistyi miehen taakse.

”Me ollaan tuossa viereisessä pöydässä”, Onni sanoi ja katsahti juoman tuonutta miestä.

”Kiva!” Miisa sanoi ja nyökkäsi toiselle miehelle: ”mun kaverit tuli, joten pitää mennä. Kiitti juomasta!”

Miisa lähti Onnin kanssa pöytää kohti ja drinksumies jäi norkoilemaan jurona tiskille.  

Katriina odotti Onnia ja Miisaa pöydässä. Hän oli tilannut heille viiniä ja naposteltavaa. Katriina kehui viinin olevan hyvää vuosikertaa ja Onni kaatoi sitä laseihin. Miisa kuunteli heitä ja hörppi juomaansa. Hän oli illallisella ystävän ja poikaystävänsä kanssa. Menneisyys tuntui kaukaiselta ja vaikutti siltä, ettei tulevaisuus voisi sittenkin olla valoisa ja onnellinen. Miisa hymyili ja kohotti lasinsa nostaakseen maljan.

Ilta jatkui mukavasti. Onni kertoi uusista keikkasuunnitelmista ja Katriina juhlisti uutta työpaikkaa.

Miisa katseli Onnia hymyillen. Onni on ihana, hän ajatteli. Onni on komea ja taitava ja hyvä suutelemaan. Lisäksi Onni on… Miisan ajatukset katkesivat siihen, että hän kuuli oman nimensä.

”Miisa, onko kaikki ok? Sä oot tuijottanut mua tosi kauan” Onni kysyi.

Hän ei enää hymyillyt vaan näytti huolestuneelta. Juuri äskenhän hän hymyili. Miehet ovat hassuja! Miisa avasi suunsa vastatakseen, mutta ulos tulikin vain hihitystä. Onnin ilme näytti hassulta.

”Miisa, nyt oikeesti.” Onni sanoi ja Miisa viittasi häntä vaikenemaan.

Miisa avasi suunsa ja tällä kertaa sieltä karkasi haukotus. Miisaa alkoi taas naurattaa. Nyt Onni nousi pöydästä ja auttoi Miisan jaloilleen. Onni miltei kantoi Miisan ulos ravintolasta ja saattoi tämän kotiin. Perillä Onni nosti Miisan vuoteelle, suuteli tämän otsaa ja jätti naisen nukkumaan.

Miisan nukkuessa ilta pimeni yöksi. Hieman hoippuva hahmo käveli Miisan talolle, kokeili ovea ja työnsi sen auki. Mies meni sisään.

Miisa heräsi oven kolaukseen ja kampesi itsensä ylös sängystä. Hän hoiperteli olohuoneeseen, kohti valoa. Miisan korvissa soi ja kattolampun valo kirkastui ja hämärtyi silmissä. Sohvan edessä seisoi mies joka selasi yhtä kirjahyllyn kirjoista.

Mies kääntyi ja Miisa siristeli hetken silmiään, hänen oli vaikea keskittää katsetta yhteen pisteeseen. Sitten hän tunnisti miehen Sampoksi. Miisa selvitti kurkkuaan ja yritti keksiä jotakin aiheeseen liittyvää kysymystä, mutta ei tuntunut saavan sanoja mieleensä.

”Hei Inka. Olit unohtanut puhelimen töihin, ajattelin tuoda sen kotimatkalla. En tiennyt nukutko ja ovi oli auki. Ei viitsinyt jättää sitä portaille.” Mies selitti, laski kirjan pöydälle ja hymyili veikeästi.

 Miisa ei keksinyt vieläkään mitään sanottavaa. Mies oli puhunut kauhean nopeasti ja huone alkoi pyöriä.

Miisa horjahti ja Sampo riensi taluttamaan tämän sohvalle.

”Olitko säkin juhlimassa?” Hän sanoi ja Miisa nyökkäsi.

”Mullakin oli hyvä ilta! Voitin biljardissa. Olisitpa nähnyt ne lyönnit, olin ihan vedossa!” 

Mies kehui ja Miisaa alkoi naurattaa. Sampo kohotti kulmiaan ja Miisa nauroi entistä kovempaa. Pian Sampokin alkoi nauraa ja halasi Miisaa.

Lopulta Miisa tunsi Sampo hengityksen kasvoillaan ja sitten tämän huulet olivatkin hänen huulillaan. Sampo auttoi Miisan jaloilleen ja suuteli tätä uudelleen.

Miisa heräsi ja painoi käden otsalleen. Päätä särki. Hän avasi silmänsä ja sulki ne saman tien. Valo vihloi silmiä ja päätä jomotti kahta kauheammin. Miisa pakotti silmänsä auki ja räpytteli niitä. Missä hän oli? 

Meni hetki, ennen kuin katse osui tuttuun kukkatapettiin. Miisa oli kotona. Sitten hän katsoi alemmas ja tajusi, että sängyssä oli mies. Mies mutisi unissaan ja Miisa tajusi sen olevan Sampo. Miten ihmeessä Sampo oli päätynyt hänen sänkyynsä? Terävä kipu tykytti Miisan ohimoilla, joten hän sulki silmänsä ja kipu alkoi pikku hiljaa helpottaa.

Kun Miisa avasi silmänsä uudelleen, Sampo oli poissa. Hän mietti hetken oliko nähnyt unta. Painunut tyyny ja miehen tuoksu lakanoissa kertoivat muuta. Miisa vinkaisi. Hänen päänsä oli vieläkin kipeä, häntä oksetti ja hän ei muistanut mitään edellisestä illasta.

Seuraavat päivät Miisa vietti kotona. Hän otti sairaslomaa ja yritti muistella illan tapahtumia. Miisa jynssäsi suihkua puhtaaksi kolmatta kertaa. Hän inhosi siivoamista, mutta kurjat kotityöt veivät mielen hetkeksi pois tuoreista tapahtumista. Onni ja Katriina olivat soittaneet, mutta Miisa ei uskaltanut soittaa heille takaisin.

Miisa hinkkasi suihkunseinästä pois tahraa, joka ei itsepäisesti suostunut lähtemään. Yhtäkkiä Miisan vatsaa käänsi, hän ryntäsi vessanistuimelle ja oksensi. Krapula oli haihtunut jo viikko sitten. Paha aavistus valtasi Miisan.

Miisa ryntäsi lääkekaapille ja penkoi sitä. Ihmeekseen hän löysi, kuin löysikin sieltä raskaustestin. Testi oli vanha, mutta pakkaus ehjä. Miisa teki testin ja odotti kauhuissaan tulosta. Testi näytti plussaa. Hän oli raskaana.

-------------------------

Miisa oli kutsunut Onnin illalliselle.

”Kuulostit puhelimessa oudolta”, Onni tokaisi. Hän laski pöydälle kirjan, jonka oli mukanaan tuonut.

Hän oli arvellut Miisan kaipaavan omaa aikaa ja tuonut tälle romaanin, jota oli pitänyt kiinnostavana. Miisa oli kiittänyt vaisusti.

”Oon ollut vähän väsynyt. Tulisitko pöydän ääreen?” Miisa vastasi.

Onni istuutui, katseli hetken ruokaa ja siirsi sitten lautasen syrjään. Hän yritti ottaa Miisaa kädestä, mutta Miisa siirsi kätensä äkkiä  kauemmas.

”Mulla on sulle asiaa…” Miisa aloitti.

Varovasti hän kertoi Onnille odottavansa lasta ja ettei Onni ollut vauvan isä. Onni purskahti nauruun. Hän hekotteli hetken ja huomasi sitten Miisan vakavan ilmeen. Miisa oli tosissaan. Onni vakavoitui ja oli hetken hiljaa.

”Oletko aivan varma?” Onni kysyi.

”Joo.”

Hiljaisuus jatkui. Miisa katseli Onnia, joka tuijotti pöytää. Hiljaisuus muuttui painostavaksi.

”Tää on ihan kauheeta”, Miisa nyyhkäisi.

”Ok.” Onni vastasi. ”Kuka on isä?”

”Sampo. Mä en ees muista mitään… se vain meni niin.”

”Sampo?! Ootatko sä mun serkun lasta? Ei hitto.” Onni hieroi ohimoitaan, ikään kuin niihin sattuisi. ”Oot sä ihan tosissas?”

”Joo.”

Seurasi taas pitkä hiljaisuus.

Lopulta Onni katsoi taas Miisaa. Miisa vilkaisi Onnia silmiin ja yritti katsoa muualle. Minne tahansa muualle.

”Mä en enää pysty tähän. Sori. Tää oli sun valinta. On parempi ettei me enää nähdä”, Onni sanoi.

Sitten hän nousi ylös, nosti lautasensa tiskipöydälle ja tiskasi astiat. Miisa katseli miehen työskentelyä ja nieleskeli kyyneleitä. Kuivattuaan astiat, Onni kumartui, kuin suudellakseen Miisan otsaa, mutta pysähtyi kesken liikkeen. Sen sijaan hän taputti Miisan päätä. Sitten Onni poistui ja sulki oven perässään. Miisa kuunteli miten ovi napsahti lukkoon ja Onnin askeleet loittonivat.

Miisa vaelteli ympäri pientä taloa, eikä oikein osannut päättää mitä tekisi. Hänellä oli ikävä Onnia. Puhelin soi ja Miisa katseli hetken sen vilkkuvaa näyttöä. Töistä. Miisa halusi jättää vastaamatta, mutta puhelimen soitua aikansa, hän nosti sen korvalleen ja vastasi.

”Hei, Sampo täällä. Missä sä olet? Sua ei oo näkyny pariin viikkoon töissä.”

”Mä oon ollu kipeä”, Miisa vastasi.

”Sun pitää tuoda lääkärintodistus, et sä voi vaan olla pois”, Sampo vastasi puhelimesta. Hän kuulosti tiukalta.

”En mä oo käyny lääkärissä. En mä tienny…” Miisa aloitti, mutta Sampo keskeytti hänet.

”Mitä? Tää on ihan uskomatonta. Ehkä on parempi, ettet enää tule ollenkaan. Laitan sulle työtodistuksen postissa.”

”Odota! Mulla on sulle asiaa. Mä odotan sun lasta. Mä tulin raskaaksi”, Miisa vinkaisi ja kuuli miten puhelimen toisessa päässä Sampo alkoi äkkiä yskiä kovasti. Sitten oli hetken hiljaista, kuului napsahdus ja puhelu katkesi.

Miisa antoi puhelimen pudota lattialle. Sitten hän lähti hitaasti raahautumaan kohti makuuhuonetta.

Miisa kaatui sängylle, kietoi kädet ympärilleen ja nukahti.

 -------------------------

”Nyt ylös.” Katriinan napakka käsky pyyhki viimeisetkin unenrippeet Miisan silmistä. ”Sä oot maannu sängyssä monta päivää. Nyt heti ylös.”

Miisa nousi istumaan ja huomasi, että Katriina seisoi sängyn vieressä ja katseli häntä huolestuneena. Katriina oli tullut Miisan taloon vara-avaimilla, jotka Miisa oli antanut hänelle siltä varalta, että hän sattuisi hukkaamaan omansa.

”Mitä?” Miisa mumisi ja hieroi silmiään.

”Kuulin, että sait potkut. Mutta et sä silti voi vain nukkua koko aikaa. Ei se niin paha juttu ole.” Katriina sanoi ja katsoi Miisaa vaativasti. ”Onko jotain muuta sattunu?”

Miisa katseli tapetin ruusukuviota seinällä ja mietti miten asiansa sanoisi.

”Onni lähti. Ja mä oon paksuna. Se on Sampon. Sampo antoi potkut ja löi luurin korvaan, kun kerroin sille. Mä en tiedä mitä mä teen. Oon ihan yksin”, Miisa sanoi ja varoi Katriinan katsetta.

”Ok. Mä ajattelinkin, että jotain tollaista on tapahtunut. Näin viime viikolla Onnin ja se oli ihan siipi maassa.”

Katriina otti Miisaa käsistä ja veti tämän ylös sängystä.

”Kyllä tää tästä. Muista, että sä et oo yksin. Mä autan sua. Kaikki menee hyvin.”

Sitten Katriina halasi Miisaa.

-------------------------

Tämän osan toteuttamisessa meni vähän kauemmin, kuin suunnittelin. Vanha koneeni kieltäytyi pyörittämästä peliä ja sain uuden koneen jouluna. Asensin pelin koneelle ja siirsin tallennukset, mutta jostain syystä ne eivät tulleetkaan ja ehdin jo poistaa vanhat. Jouduin siis luomaan Miisan taloineen uudestaan. Samasta syystä Miisan tuttavat vaihtuivat osittain. Onneksi kyseessä on LC:n ensimmäinen hahmo, joten siirto oli vielä mahdollista!

Koska uusi kone pyörittää peliä, kuin unelma, niin pystyn pitämään grafiikkatasot korkeammalla. Tästä syystä myös kuvat ovat hieman tarkempia, kuin aiemmissa osissa. Mutta se on vain hyvä.

Toivottavasti piditte osasta ja tällä tarinalla on vielä seuraajia! Osasta tuli hiukan pidempi, kuin suunnittelin, mutte ehkä se joutaakin olla, kun viimeisimmästä on niin kauan aikaa. Seuraavaksi sitten vähän lyhyempi osa.

Kiitos lukemisesta! 

Ps. On aina ihanaa saada palautetta, sekä ruusuja, että risuja! ;)