"Tämä hetki on kuin köysi,
joka on viritetty menneisyyden yli.
Sen käveleminen onnistuu hyvin
– kun et katso alas."
Sean Stewart
Aila Varis katseli uutisia ja päivitteli maailman tilannetta. Hän kaatoi teetä kuppiinsa ja käänsi volyymia kovemmalle, jotta saisi paremmin selvää uutisankkurin vahvasta murteesta. Aila ihmetteli miksi ne ylipäätään valitsivat televisioon ihmisiä, jotka puhuivat epäselvästi. Luulisi, että ehdokkaita olisi yllin kyllin.
”Rouva Varis, teille olisi vieras”, hoitaja ilmoitti ja viittasi
kädellään ovea kohti.
Oven luona kyyristeli nuori nainen. Aila Varis kurtisti
kulmiaan. Iltatee jäähtyi kupissa ja virallinen vierailuaika oli mennyt jo aikaa sitten. Eikä hän edes odottanut vieraita. Tyttö ovella pälyili ympärilleen ja käveli
varovasti Ailan luokse. Vasta ihan lähellä Aila tunnisti hänet Miisaksi, tyttärensä tyttäreksi.
Miisa pysähtyi Ailan eteen ja katseli tätä epäilevänä.
”Mummi? Muistathan minut?” Miisa kuiskasi.
”Mitä ihmettä sä höpötät? Tulehan tänne halattavaksi siitä”,
Aila komensi ja kaappasi Miisan karhunhalaukseen.
Aila tuumi, että lapsenlapset muuttuivat aina vain
omituisemmiksi. Vierailevat vain kerran vuodessa ja epäilivät sitten, että Aila
olisi se, jolta on päässyt omaiset unohtumaan. Nykynuoret!
Aila päästi Miisan irti ja tarkasteli naista. Tämä oli
tavallistakin kalpeampi ja kaiken lisäksi suihkun tarpeessa.
”Onko sulla jokin hätänä?” Aila kysyi ja painoi kätensä
Miisan otsalle. Tytöllä ei ollut kuumetta.
”Mä olen pulassa.” Miisa vikisi ja veti syvään henkeä. ”Johan on kuollut ja mut
lavastettiin syylliseksi”, Miisa lisäsi surkeasti. Sitten hän alkoi kertoa
tarinaansa.
-----------------------------------------------
Miisa Varis oli asettunut asumaan Aila-mumminsa vanhaan taloon
Oasis Springsiin. Aila asui itse vanhainkodissa, joten koti oli ollut turhaan
tyhjillään. Koska talo oli yhä Ailan nimissä, niin Miisan ei tarvinnut huolehtia
paljastumisesta, kunhan vain muistaisi olla varovainen. Aila oli käskenyt tyttöä
käyttämään varmuuden vuoksi keksittyä etunimeä.
Ailan huonekalut olivat yhtä talossa, joten Miisan ei ollut
tarvinnut hankkia uusia. Eikä hänellä olisi ollut niihin varaakaan. Myytyään
kihlasormuksensa, Miisa sai juuri ja juuri hankittua itselleen matkat, muutamia
vaatteita, ruokaa ja uuden puhelimen prepaid -liittymällä.
Talo oli Miisan makuun vanhanaikainen, tylsä ja ruma. Mutta
hänellä ei ollut varaa valittaa. Jos mummi ei olisi antanut hänen asua
talossaan, niin Miisalla ei olisi yhtään mitään.
Aila oli neuvonut tyttöä tutustumaan naapureihinsa ja
totuttelemaan pikkukaupungin elämään, jotta tämä herättäisi mahdollisimman
vähän huomiota. Sillä eristäytyjät pistävät silmään paikassa, jossa kaikki
naapurit tuntevat toisensa.
Niinpä Miisa seisoi keskellä katua ja kuunteli naapureidensa
väittelyä siitä, kenen nurmikko oli tänä kesänä vihrein. Miisaa ei olisi voinut
vähempää kiinnostaa, mutta hän väänsi kasvoilleen hymyn häiveen ja nyökytteli
mukana.
”Olen ihan varma, että Laakkosten nurmi on muovia”, Pentti
sanoi ja virnuili tietävästi. ”Ruoho ei taivu, kun siinä kävelee ja niiden
kakarat hyppii sillä kaiken päivää. Ilmiselvää huijausta siis!”
Pentin kommentti aiheutti kohahduksen ja päivittelyä kuulijoissa.
”Onhan Laakkosten ruusupuskakin oudon punainen. Ei kenenkään
ruusut niin punaisia ole”, Mika puuskahti ja sai kadulle kerääntyneet naapurit nyökyttelemään.
”Lieneekö maalannut itse, ei se muuten olisi voittanut viime kesän puutarhapalkintoa”,
Mika lisäsi.
Miisa tuumi, että oli aika osallistua keskusteluun.
”Ehkä ne maalasi sen ruohonkin vihreämmäksi?” Miisa ehdotti.
”Syytätkö sä Laakkosia huijaamisesta?” Mika tivasi ja
kääntyi Miisan puoleen. ”Vastahan sä muutit tänne. Ja nyt jo syyllistämässä
muita.” Mika torui ja heristi sormeaan ilmassa.
”Een... Ompas kello paljon.” Miisa vastasi ja livahti tiehensä. Hänen
uudet naapurinsa tuntuivat olevan harvinaisen kuumapäistä porukkaa.
Seuraavana aamuna Miisa päätti tehdä itselleen kunnon
lounaan. Miisa oli muuttanut Johanin luokse hyvin nuorena, eikä hänen ollut sen
jälkeen tarvinnut tehdä mitään itse. Olihan Johanilla talo täynnä
palvelusväkeä. Vuodet hemmoteltuna kartanon emäntänä olivat tehneet tehtävänsä,
ja kaikki mitä Miisa oli oppinut peruskoulun kotitaloustunneilla, oli painunut
unholaan.
Miisa oli rikkonut kulhoon kolme munaa ja kaatanut sekaan
maitoa. Puolet kuorista oli mennyt kulhoon munien sisältöjen mukana, eikä Miisa
saanut nypittyä niitä pois. Hän sekoitti aineksia raivokkaasti ja kirosi, kun
seos roiskui ympäriinsä. Lopulta Miisa tuijotti kulhoa hetken epätoivoisesti ja
päätti, että oli aika paistaa munakas.
Miisa kaatoi seoksen pannulle ja lisäsi suolaa. Suolapurkki
lipsahti Miisan hyppysistä ja putosi keskelle munakasta. Miisa kirosi. Kun hän
nosti purkin ylös, se aukesi ja suolaa valui iso kasa paistoksen päälle.
Miisa nuuhkaisi munakasta ja totesi sen haisevan palaneelle. Levy oli täysillä ja hän oli unohtanut kääntää munakkaan. Miisa yritti nostaa paistosta lastalla,
mutta se oli jumahtanut kiinni paistinpannuun.
Miisa katseli hetken vienosti savuavaa paistinpannua ja
päätti, että ruoka sai olla siltä erää valmista. Irtosi se sitten pannusta tai
ei.
Miisa istui pöydän ääreen ja haarukoi ruokaa suuhunsa.
Munankuoret rouskuivat suussa ja paistos maistui palaneelta suolalta. Miisa
nielaisi palan vaivalloisesti. Tökkiessään yhä savuavaa kasaa haarukalla, Miisa
mietti miten helppoa elämä oli joskus ollut. Talo tuntui tyhjältä ja kylmältä. Hänen
oli ikävä Johania ja Maija-kokin ruokia.
Aila-mummi oli kehottanut Miisaa käymään läheisessä
puistossa. Kaupungin asukkaat kävivät siellä usein virkistäytymässä ja
pelaamassa ulkopelejä. Puisto olisi mitä mainion paikka saada uusia
tuttavuuksia.
Miisa seisoi puiston edessä ja katseli sitä epäilevästi.
Miksi kukaan täysjärkinen viettäisi vapaapäiväänsä pikkukaupungin ankeassa puistossa? Täällä ei tainnut olla yhtään ostoskeskuksia lähellä.
Puisto jakaantui kolmeen osaan. Etuosassa oli pöytiä,
keskellä lasten leikkikaluja ja perällä pelipöytiä. Miisa löysi vapaan
pelipöydän ja istuutui.
Hänen ei tarvinnut istua kauaa yksin. Reipas mies istuutui
Miisaa vastapäätä ja hymyili iloisesti
.
”Hei, taidat olla uusi täällä? Miltä shakkiturnaus kuulostaisi? Olen muuten Lari.”
Mies sanoi ja ravisti Miisan kättä.
”Olen Inka”, Miisa esittäytyi. ”Ja valmistaudu häviämään!”
Hän uhosi.
Lari oli mukavaa peliseuraa. Miisa kertoi tälle
epäonnistuneesta munakkaasta ja sai miehen nauramaan. Lari kertoi olevansa
kokki. Hän antoi Miisalle vinkkejä seuraavaa munakasta varten ja Miisa lupasi
painaa ne mieleensä.
”Tiedätkö muuten mistä täältä kannattaisi kysellä töitä?”
Miisa rohkaistui kysymään.
Rahat alkoivat olla loppu, joten Miisan täytyisi
löytää pikaisesti jokin työpaikka. Tai rikas mies.
”Onko sinulla ammattia?” Lari kysyi ja Miisa pudisti
päätään. ”Okei, entä työkokemusta?” Lari jatkoi ja Miisa pudisti jälleen
päätään. ”Entä mitä osaat tehdä?” Lari yritti vielä ja Miisa kohautti olkiaan.
Lari alkoi nauraa ja Miisa mutristi suutaan loukkaantuneen näköisenä.
”Okei, ei se mitään. Mun veli omistaa baarin, voin kysyä
siltä tarvisko ne sinne lisää työvoimaa.” Lari lohdutti. ”Älä huoli, kyllä me
sulle jotain keksitään.”
Miisan ja Larin keskustelu lakkasi, kun paikalle ryntäsi
ärtyneen oloinen mies.
”Lari, me odotettiin suo kalalammella vaikka kuinka kauan!”
Mies huudahti ja huomasi vasta sitten Miisan. ”Ai, sulla onkin naisseuraa. No, ilmankos ne kaverit pääsi
unohtumaan.”
Paikalle harppoi toinenkin mies. Lari esitteli miehet
Teuvoksi ja Ilmariksi. Miisa esittäytyi jälleen Inkaksi, Aila Variksen siskon lapsenlapseksi. Siinä oli sekaisin sopivasti totta ja tarua. Teuvo kyseli Ailan
kuulumisia ja Miisa alkoi tuntea olonsa epämukavaksi. Teuvo kyseli liikaa.
Lari huomasi Miisan vaivautuneen ilmeen ja sanoi Teuvolle,
että vaikka kaikki kaipasivat Ailaa, niin nyt olisi jo hyvä vaihtaa
puheenaihetta.
”Teuvo on Aila-mummosi ystävä”, Lari selitti. ”Lisäksi hän
on poliisi ja kyselee työkseen paljon. Hän näkee salajuonia ja mahdollisia
rikollisia kaikkialla”, Lari vitsaili ja Miisa nielaisi.
”Niin, kaikki ovat syyllisiä, kunnes toisin todistetaan”,
Teuvo tokaisi ja katseli Miisaa miettivästi.
Miehet nauroivat Sepon kommentille, mutta Miisaa ei naurattanut
yhtään. Häntä puistatti. Miisa päätti pysyä Seposta mahdollisimman kaukana.
Ties vaikka virkaintoinen poliisi vielä innostuisi tarkistamaan uuden tytön
taustoja!
”Voitko nyt näyttää sen sun veljen paikan?” Miisa pyysi ja
nousi pöydästä.
Lari suostui ja Miisa oli helpottunut päästessään kauemmas
uusista tuttavistaan.
Lari veljen ”paikka” osoittautui mukavan kokoiseksi
ravintolan ja baarin yhdistelmäksi. Ulkoapäin rakennus näytti Miisan mielestä
yhtä kolkolta ja karulta, kuin kaikki muukin Oasis Springsissä. Lari marssi suoraan sisälle,
mutta Miisa katseli rauhassa ympärilleen.
Kun Miisa meni sisälle, hän ei nähnyt Lari missään.
–Tyypillistä, Miisa ajatteli.
Miisa istuutui baaritiskille ja tilasi talon halvimman drinkin.
Muuhun hänen rahansa eivät tällä kertaa riittäneet. Baarimikko vaikutti hieman
huvittuneelta, mutta teki Miisalle juoman.
”Onko pomosi paikalla?” Miisa kysyi ja silmäili ympärilleen.
”Ei”, baarimikko vastasi ja ojensi juoman Miisalle.
”Tuota, onko hän milloin tulossa?” Miisa kysyi.
”Ei tänään.” Mies vastasi tiskin takaa.
Miisa avasi suunsa kysyäkseen vielä jotain, mutta baarimikko
katsoi häntä tiukasti. Miisa sulki suunsa.
”Ei tänään.” Baarimikko sanoi, eikä Miisa
keksinyt enempää kysyttävää.
”Hei, mitä sä juot?” Tuttu ääni kysyi vierestä. Lari oli
ilmestynyt Miisan luokse. ”Mä tarjoan.” Mies lisäsi.
Lari tilasi juomat ja Miisa selitti tälle, ettei Larin veli
ollut paikalla. Hän mainitsi myös, että baarimikko vaikutti tympeältä.
”Sori en mä tienny, ettei Sampo oo täällä tänään. Mutta hei,
voit silti tutustua jo vähän paikkaan.” Lari vastasi. "Baarimikko on Vesa, se on vähäpuheinen, mutta reilu tyyppi."
Lari tilasi vielä toiset juomat ja ilta kului rattoisasti
jutellessa.
Loppuillasta Miisa tutustui Larin kavereihin. Yhdenkään nimi
tai kasvot eivät jääneet mieleen, mutta Miisa nautti leppoisasta tunnelmasta ensimmäistä
kertaa Oasis Springsissä olonsa aikana.
Seuraavana aamuna Miisa havahtui sohvalta. Vaatteet olivat
myttynä lattialla. Päätä jomotti ja olo oli tukala. Miisalla ei ollut mitään muistikuvaa
siitä, miten ja milloin hän oli tullut kotiin.
Miisa nousi istumaan ja haukotteli. Päätä vihlaisi ikävästi.
Miisa söi aamupalaksi pussillisen sipsejä. Sitten hän alkoi
penkoa makuuhuoneen lipaston laatikoita. Miisalla oli vain muutamia vaatteita
ja mikään niistä ei tuntunut tänään sopivalta. Illalla, kun pitäisi vielä
yrittää näyttää edustavalta.
Miisa katseli ympärilleen makuuhuoneessa. Kukkatapetti
ahdisti ja kaikki kalusteet olivat vanhoja ja nuhjaisia. Miisa päätti kunnostaa
asuntonsa, kunhan saisi ensimmäisen kunnon palkan. Jos nyt ensin saisi jostain töitä. Olikohan baarityöntekijöillä hyvä palkka?
Illalla Miisa suuntasi jo tutuksi tulleeseen baariin.
Hämärässä paikka näytti kutsuvalta ja vähemmän rähjääntyneeltä.
Miisa käveli suoraan baaritiskille. Kun hän yritti saada
baarimikon huomion, vieressä istuva mies kääntyi Miisan puoleen.
”Hei, saanko tarjota sulle juoman?” Mies kysyi ja hymyili.
”Et”, Miisa vastasi. Hänellä oli yhä hutera olo edellisestä
illasta. ”Olen täällä työasioissa, eikä
mulla ole nyt aikaa tollaselle”, Miisa töksäytti ja meni istumaan tiskin
toiseen päähän.
Miisa viittoi baarimikolle, mutta tämä ei ollut
huomaavinaankaan. Mies tarjoili ensin kaikessa rauhassa kaikille muille
asiakkaille. Miisa naputti kärsimättömästi kynsillään pöytää. Hän ei ollut
tottunut odottamaan.
Viimein Miisa sai baarimikon huomion.
”En mä nyt tilaa mitään. Kerro vain onko sun pomo paikalla?”
Miisa pyysi ja mies hymyili leveästi.
”Onhan se. Miksi kysyt?” Baarimikko vastasi ja hymy alkoi
muistuttaa virnuilua.
”Sen veli sanoi, että voisin kysellä töitä täältä.” Miisa
sanoi.
”Ootko ihan varma, ettet halua mitään? Kahvia, teetä?” Sama
mies, jonka Miisa oli jo kertaalleen torjunut, istuutui Miisan viereen.
”En, eikö se jo tullut selväksi?” Miisa tuhahti. Mies oli ihmeen sitkeä tapaus.
”Mulla on
nyt hommat kesken tässä, joten et viittis häiritä…” Miisa jatkoi ja mulkoili
miestä paheksuvasti.
”Niin mä kuulin. Olen muuten Sampo, tämän paikan omistaja.”
Mies kertoi. ”Lari soitti, että tulisit tänään haastatteluun.”
-Voi ei, Miisa ajatteli. Hän tunsi lehahtavansa
tulipunaiseksi. Mistä hän olisi voinut tietää, että juuri tuo mies oli se Sampo!
Hän oli odottanut löytävänsä omistajan jostain toimistosta tai tiskin takaa, ei
asiakkaiden seasta baaritiskiltä.
”Sano, että tuo pilailee?” Miisa kysyi toiveikkaasti
baarimikolta. Tämä pudisti päätään.
”Sampo on paikan omistaja”, baarimikko vahvisti.
Miisa harkitsi pakenevansa paikalta, mutta yllättäen Sampo
purskahtikin nauruun.
”Kuule, sä näytät tosi vaivaantuneelta. Unohda se, noita
sattuu.” Sampo sanoi ja taputti Miisaa olalle. ”Kerro nyt mitä sä osaat ja millaista
työtä haet?”
Sampo kertoi, että baarin puolelle tarvittiin työntekijää,
joka keräisi tyhjät lasit pöydästä ja pitäisi paikat siistinä. Miisa
koulutettaisiin työn ohessa, joten hän pärjäisi ilman aiempaa kokemusta. Miisa
sai paikan ja hän aloittaisi jo seuraavana päivänä.
”Kelpaako juoma nyt, kun on aihetta juhlia uutta paikkaa?”
Sampo kysyi ja tällä kertaa Miisa vastasi myöntävästi. Sampo tilasi
itselleenkin juoman ja jäi istumaan Miisan kanssa iltaa.
Aurinko oli jo laskenut, kun Miisa viimein raotti silmiään.
Hän nousi hitaasti ja venytteli. Sitten Miisa petasi sängyn ja mietti, ettei
ollut tullut tehneeksi moista vuosiin. Kodinhoitaja sijasi aina vuoteet
kartanossa, jossa Miisa oli ennen asunut.
Miisa käveli laiskasti kylpyhuoneeseen ja huuhteli
kasvoja kylmällä vedellä. Puhelin soi.
”Haloo?” Miisa vastasi.
”Onko siellä Inka Varis? Missä sä oikein olet?” Tuntematon
ääni tivasi.
”Kuka siellä on?” Miisa kysyi ja mietti, ettei ollut edes
antanut uutta numeroaan vielä kovin monelle.
”Ai, kuka! Täällä on sun esimiehesi Vesa. Sun työvuoro alkoi jo
tunti sitten. Jos haluat pitää paikkasi, niin kannattaa tulla tänne ja vähän
äkkiä.” Ääni vastasi ja viimein Miisa muisti sen kuuluvan uuden työpaikkansa
baarimikolle. Tämähän alkoi hyvin!
------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Tämän osan julkaisun kanssa oli vähän vaikeuksia. Säädin pelin astukset läppärille sopiviksi, jotta ohjelma pyörisi paremmin. Sen seurauksena grafiikan taso laski ja jouduin kuvaaman osan kohtauksista uudestaan. Erityisesti tämä näkyi Miisan hiuksissa, kun jotkut ladatut vaativat suhteellisen kovan grafiikkatason. Seuraava ongelma ilmeni, kun olin saanut kuvat käsiteltyä. Photari tallensi jostain syystä ne johonkin outoon formaattiin, jota ei saanut enää auki muualla, kuin windowsin esikatselusta. Nappasin ne sitten siitä yksitellen printscreenin avulla ja tallensin uudestaan. Jee, meni se yksi yö niinkin.
Mutta itse osasta. Kuvaongelmia lukuunottamatta osaa oli kiva tehdä. Monet hahmoista ja tapahtumista ilmestyivät paikalle sattumalta ja tässä tuli edellistä osaa enemmän yhdisteltyä pelin omaa kulkua perusjuoneen.
Toivottavasti piditte ja laittakaa ihmeessä kommentilla palautetta! Seuraava osa ilmestyy maaliskuun puolella. :)
Kuulostaa lupaavalta tarinalta! Kaikki ei mene työnhaussa oikeassa elämässäkään putkeen, ja on mielenkiintoista, ettei ne mene tässäkään :)
VastaaPoistaMielenkiintoisen tästä tekee myös se, että tämä on nelosella tehty. Ehkä tästä saisi inspiraatiota avata itsekin joskus sen nelosen :D Tarinaa en sillä lähde tekemään, mutta jospas edes innostuisin pelaamaan!
Ensimmäisen osan luinkin jo aikaisemmin, en muista, jätinkö kommenttia (tuskin), mutta sekin oli tosi mielenkiintoinen ja legacytarinalle hyvin erilainen alku! Kirjoitat myös tosi hyvin ja elävästi.
Hmm, mitenhän mahtaa käydä tuon poliisisedän kanssa ;) Jännityksellä odottelen!
Kävisikö muuten linkinvaihto De Luca Trilogyn kanssa? http://delucatrilogy.blogspot.fi/ Ottaisin mielelläni myös ilmoituksen uusista osista chatboxiini.
- Irvis
Wow mikä tarina! Tosi hyvä juoni. Innolla odotan seuraavaa osaa!
VastaaPoistaMikä tarina! Käviskö sulle linkin vaihto Simshullun nurkan kanssa?http://simshullunnurkka.blogspot.fi/ Chatboxia ei vielä löydy mut sitten kun löytyy voin ottaa myös ilmoitukset uusista osista!
VastaaPoista