4. Aina liikaa suolaa!

”On helppo vain istua ja tarkkailla. 

Vaikeaa on nousta ylös ja ryhtyä toimeen.”

— Honore de Balzac

Eräänä aurinkoisena päivänä Oasis Springsin pikkaukaupungin laidalla olevasta talosta kuului omituisia ääniä. Talo oli pieni mummonmökki, jonka edessä olevat hedelmäpuut kasvoivat hieman kitukasvuisesti. Talon avoimesta ikkunasta kuului sadattelua ja tuhinaa. Ohi kulkevat ihmiset katsoivat mökkiä oudosti, pyöräyttivät silmiään ja jatkoivat sitten nopeasti matkaansa.

Sisäpuolella Miisa Varis tutki jääkaapin sisältöä ärtyneenä. Lopulta hän poimi kaapista voita ja juustoa ja vaappui hitaasti hellan ääreen. Miisan raskaus oli edennyt pitkälle ja hän tunsi olonsa tukalaksi. Aluksi Miisa oli pelännyt synnytystä ja toivonut, että vauva pysyisi sisällä vielä pitkään. Nyt hän toivoi hartaasti, että vauva tulisi jo ulos.

Miisa voiteli leivän huolimattomaksi, silppusi sen päälle hieman juustoa ja asetteli leivän kuumalle pannulle. Juusto alkoi kuplia pian ja Miisa päätti kääntää leivän lastalla. Leipä liikahtanutkaan. Miisa kaapi leipää irti ja sai lopulta osan siitä irtoamaan pienissä osissa. Leipä oli palanut pannuun kiinni.

Miisa katseli leipää onnettomana. Miten ruoanlaitto voi olla niin vaikeaa? Hän oli katsonut ties kuinka monta erilaista kokkiohjelmaa ja lukenut ruoanlaittokirjoja. Vaikka Miisa kuinka yritti noudattaa orjallisesti annettuja reseptejä, niin ruoat ja keittiövälineet itsepäisesti kieltäytyivät toimimasta, niin kuin piti.

Miisa istui pöydän ääreen ja tökki leipää haarukallaan. Lopulta hän päätti, ettei se voi maistua niin pahalta miltä se näyttää ja maistoi palasen. Miisa nielaisi ja päätti tilata pitsan päivälliseksi.

Miisa istui olohuoneen sohvalle ja soitti lähimpään pitseriaan. Lopetettuaan puhelun, hän pyöritteli laitetta käsissään. Uskaltaisiko hän soittaa Onnille? Onni oli Miisan entinen poikaystävä, joka oli lähtenyt saatuaan tietää Miisan odottavan toisen miehen lasta. Eikä kenen tahansa miehen, vaan Onnin serkun lasta.

Miisa keräsi rohkeutensa, valitsi Onnin numeron ja painoin luurin korvallisensa. Puhelin hälytti. Miisa naputti jalallaan lattiaa ja tunsi, miten vauva mahassa alkoi potkia samaan rytmiin. Sekin taisi jännittää Miisan puolesta. Miisa kuuli puhelimesta napsahduksen, kun puhelu katkesi. Ilmeisesti Onni ei vieläkään halunnut puhua Miisan kanssa.

Illalla Katriina riensi Miisan talolle ja avasi oven vara-avaimella. Miisa oli soittanut hädissään Katriinalle ja pyytänyt tätä tulemaan nopeasti luokseen.

Miisa seisoi keskellä olohuonetta ja näytti kauhistuneelta.

”Jokin on vialla!” Miisa kuiskasi ja painoi käden vatsalleen. ”Supistelee kauheasti. Kovempaa, kuin ennen. Niitä tulee tiheästi. Ei sen pitäisi syntyä vielä pariin viikkoon. Mitä minä teen?”

Katriina otti Miisaa kiinni hartioista ja käänsi tämän rauhallisesti itseensä päin.

”Sinä synnytät. Joskus vauvat vain syntyvät hieman aikaisemmin. Kaikki on hyvin” Katriina sanoi ja Miisa nyökkäsi tälle epävarmasti.

Katriina käski Miisan hengittää syvään ja rauhoittumaan. Hän tilaisi taksin ja he olisivat pian sairaalassa.

Katriina lähti Miisan mukaan sairaalaan ja lupasi olla tämän tukena synnytyksen ajan. Miisan synnytys kesti vuorokauden, joka tuntui Miisasta vähintään neljältä vuodelta. Neljä päivää myöhemmin Miisa palasi kotiin pienen tytön kanssa, joka sai nimekseen Sofia Varis.

Miisa oli löytänyt Aila-mummin ullakolta Sofialle vanhan kehdon, jonka hän oli kunnostanut yhdessä Katriinan kanssa. Sofian syntymän jälkeen, Katriina oli tuonut tälle lahjaksi sievän mobilen, jonka Miisa oli ripustanut kehdon ylle, jotta Sofia saisi katsella sitä hereillä ollessaan.

Sofia itki ja ääni sai Miisan laahustamaan paikalle. Miisa toipui synnytyksestä hyvään tahtiin, mutta tunsi silti itsensä alati väsyneeksi. Pieni Sofia itki vähän väliä ja Miisasta tuntui, ettei hän saisi ikinä nukutuksi. Häntä pelotti jättää vauva yksin ja aina, kun hän yritti itse syödä jotakin, niin vauva parahti itkuun.

Miisa leperteli ja hymyili lapselle. Sofia lopetti itkemisen ja katseli äitiään suurin silmin.

Miisa poimi lapsen syliinsä ja piteli sitä varovasti, ettei pudottaisi lasta. Hän imetti vauvan, tuuditteli sitä hetken ja laittoi sen sitten takaisin kehtoon. Sofia nukahti nopeasti saatuaan ruokaa.

Miisa kuunteli hetken, miten lapsi tuhisi nukkuessaan. Miisa halusi itsekin nukkua, muttei uskaltanut. Mitä, jos kehto kaatuisi tai talo syttyisi palamaan? Kuka katsoisi lasta, kun Miisa sulkisi silmänsä? Miisa pyöritteli hetken mielessään erilaisia kauhukuvia ja soitti sitten Katriinalle. Katriina lupasi tullaa auttamaan Miisaa vauvan kanssa.  

-----------------

Sofia kasvoi vauhdilla ja ajan myötä Miisa toipui synnytyksestä ja pahimmista peloistaan.

Miisa haroi hiuksiaan kylpyhuoneen peilin edessä. Tukka oli joskus ollut tyylikkäästi leikattu ja taitavan kampaajan raidoittama. Nyt väri oli kasvanut miltei kokonaan pois ja vähätkin jämät pahasti haalistuneet. Miisalla ei ollut varaa käydä kampaajalla, joten hän oli pyytänyt Katriinaa leikkaamaan hiuksensa.

Harottuaan hiuksia aikansa, Miisa alkoi tarkastella ulkoasuaan. Hänellä oli päällään Aila-mummin vaatekaapista löytynyt paita ja kirpputorilta ostetut, rikki kuluneet farkut. Housut onneksi olivat muodikkaat rikkinäisinäkin, mutta ei niitä voinut edes verrata designer mekkoihin, joita Miisa oli entisessä elämässään huolettomasti käyttänyt. Ties kuinka monetta kertaa Miisa mietti, kuinka hän olikaan päätynyt siihen pisteeseen, jossa nyt oli.

Miisa murehti vaatteita kaataessaan jugurttia lautaselle. Hänen ajatuksensa sotkeutuivat, kun ovelta kuului koputus. Koputus? Kuka nykyään vaivautui koputtamaan, jos talossa oli moitteettomasti toimiva ovikello?

Miisa ei odottanut vieraita, joten hän yritti kurkkia ikkunoista, kuka ovella seisoi. Ikkunat olivat niin kaukana ovesta, ettei Miisa nähnyt vierasta. Koputus toistui. Miisa arveli, että joku tungettelevista naapureista oli taas tullut tyrkyttämään lastenhoitovinkkejä. Miisa oli saanut niitä roppakaupalla viimeisten kuukausien aikana.

Miisan yllätykseksi oven takaa paljastui tuntematon mies. Mies tervehti Miisaa iloisesti ja Miisa rypisti otsaansa. Mies näytti kovin tutulta. Miisa tunsi hänet jostain.

Ennen kuin Miisa ehti edes tervehtiä, mies kaappasi Miisan syleilyyn ja halasi tätä sydämellisesti.

”Oi, Inka! Ihanaa nähdä sinua pitkästä aikaa.” Mies huokasi ja hymyili leveästi.

Hän käytti Miisasta tämän serkun nimeä, sillä Miisa esitti serkkuaan ja oli kertonut kaikille serkkunsa nimen. Miisa vastasi hymyyn ja yritti kuumeisesti miettiä, mistä tunsi miehen.

”Kuulin, että olet ollut äitiyslomalla ja arvelin, että siksi sinua ole näkynyt Kalkarossa viime aikoina”, mies selitti.

Miisa oli työskennellyt Kalkaro -ravintolassa ennen raskautta. Koska ravintola oli yksi Oasis Springsin suurimmista, niin siellä työskenteli paljon ihmisiä, eikä Miisa ikinä oppinut työkavereidensa nimiä. Mitä ilmeisimmin mies oli tuttu töistä. Miisa oli otettu, että edes joku sieltä muisti häntä. Miisan työsuhde oli nimittäin päättynyt hieman ikävästi.

”Tulin pyytämään sinua treffeille”, mies ilmoitti ja istui kotoisasti terassin penkille.

Ennen kuin Miisa ehti vastata, mies kertoi treffien ajan ja paikan. Sitten mies hypähti pystyyn, heilautti kättään ja käveli pois.

Sofia itki ja Katriina riensi paikalle. Hän nosti vauvan kehdosta, vaihtoi vaipan ja kutitti tämän mahaa. Sofia palkitsi Katriinan vauvanhymyllä ja nauroi kutitukselle. Katriina oli muuttanut hetkellisesti asumaan Miisan luokse, jotta voisi paremmin autella vauvan kanssa. Katriina oli aluksi lupautunut vain käymään tarvittaessa, mutta oli palannut matkalaukun kanssa, kun Miisa oli hermoillut niin paljon.

Kun Sofia oli tyytyväinen, Katriina hoiti taloutta. Hän siivosi ja korjasi vanhoja kodinkoneita, kun nämä alkoivat mennä rikki. Kaikki Aila-mummin talossa oli vanhaa, sillä kukaan ei ollut asunut siellä moneen vuoteen ennen Miisaa.

Lopulta Katriina oli niin väsynyt, että kaatui sohvalle ja nukahti saman tien.

Tällä välin Miisa istui kuistilla ja luki kirjaa. Hän ei voinut keskittyä romaaniin sisällä, koska vauva itki vähän väliä ja hän hermostui aina, kun Sofiakin hermostui. Katriina hoiti lasta niin hyvin, ettei Miisan tarvinnut, kuin käydä imettämässä tätä silloin tällöin.

Miisan treffipäivä koitti. Hän tapasi etäisesti tutu miehen puistossa talonsa lähellä. Miisa arveli, että he jatkaisivat siitä johonkin ravintolaan.

”Inka, Inka näytät tosi hyvältä!” Mies sanoi ja tarkasteli Miisaa päästä varpaisiin ja nyökkäili.

Miisa purskahti nauruun, sillä hän oli jälleen kerran pukeutunut Aila-mummin vanhoihin vaatteisiin. Miisa oli lähtenyt kiireellä, eikä ollut edes harjannut hiuksiaan. Hän ei etsinyt parisuhdetta, mutta ei ollut ehtinyt kieltäytyä tapaamisesta, joten tässä sitä oltiin. Hyvä, jos kelpasi! Tai sitten miehellä oli erikoinen huumorintaju, Miisa pohti.

Mies ei ehdottanut paikanvaihtoa, joten Miisa istuutui penkille. Mies imitoi Kalkaroksen tiukkapipoista baarimikkoa ja kertoi, miten tämä oli kieltäytynyt tarjoilemasta päihtyneelle asiakkaalle. Asiakas oli suuttunut ja heittänyt baarimikkoa lasinalusella otsaan. Tästä oli alkanut tappelu.

Mies istuutui Miisan viereen.

”Mitä muuta Kalkaroksen arkeen kuuluu?” Miisa kysyi. ”Tapellaanko uusista esiliinoista vielä?”

Mies katsoi Miisaa vähän oudosti: ”En minä tiedä, en ole siellä töissä.”

”Mistä minä sitten tunnen sinut?” Miisa ihmetteli.

”Me tapasimme Kalkarossa. Minä ostin sinulle juoman, mutta sinä häivyit jonkun juipin matkaan.” Mies tokaisi. ”Sainpa sinut mukaani nyt.”

Miisa yritti kuumeisesti miettiä, kenestä oli kysymys ja lopulta hän muisti miehen. Tämä oli tosiaan tullut juttelemaan Miisalle ja tarjonnut juoman, kun hän oli odottanut Onnia ja Katriinaa. Sen yhden juoman jälkeen kaikki olikin mennyt pieleen. Miisa oli menettänyt muistinsa ja hänen sänkyynsä oli ihmeen kautta päätynyt väärä mies. Yhden juoman jälkeen. Miisa henkäisi.

”Mitä siinä juomassa oli?”

Mies hymähti ja vakavoitui saman tien. ”Se oli varsin erikoinen juoma. Harmitti tosiaan, että karkasit paikalta…”

”Mitä siinä juomassa oli?!” Miisa toisti kiihkeämmin.

”Siinä olisi ollut mahtava ilta, jos et olisi alkanut diivailla. ” Mies töksäytti, eikä hän tuntunut enää yhtään mukavalta.

”Sinä huumasit minut” Miisa voihkaisi ja häntä kylmäsi. Miehellä oli ollut pahat mielessä.

”Niin, no itse keikistelet kaikille ja juot, mitä naamasi eteen laitetaan. Lähetit ihan selviä signaaleja. Ihan selvästi halusit sitä.” Mies sanoi.

Miisaa alkoi puistattaa. Hän aikoi nousta tuolilta, mutta liike pysähtyi kesken, kun mies tarttui hänen käsiinsä. Miehen ote oli tiukka ja se puristi kipeästi Miisan ranteita.

”Päästä minut irti!” Miisa käski. Mies ei irrottanut otettaan, vaan alkoi nauraa. ”Päästä irti, tai minä huudan! Apua! Auttakaa!” Miisa huusi ja korotti ääntään joka sanalla.

Pari ohikulkijaa pysähtyi katselemaan tilannetta. Miehen ote heltyi ja Miisa riuhtaisi itsensä irti. Miisa oli lentää selälleen liikkeen voimasta. Hän kompuroi pari askelta ja lähti sitten juoksemaan poispäin miehestä ja puistosta. Miisa ei edes katsonut taakseen.

Myöhemmin Miisa nieleskeli kyyneleitä kerrottuaan tapahtuneesta Katriinalle. Katriina viritti kitaraa keskustelun lomassa ja näytti vakavalta. Hän oli ehdottanut, että Miisa tekisi miehestä ilmoituksen, mutta Miisa kieltäytyi kiivaasti. Hän ei voisi olla tekemisissä poliisin kanssa, nehän voisivat vaikka tunnistaa hänet!

”Ainakin sinun täytyy kertoa Onnille mitä tapahtui”, Katriina sanoi. ”Muuten haudot tuota juttua loppu elämäsi.”

”Onni ei suostu edes puhumaan minulle”, Miisa niiskaisi.

”No, minulle hän puhuu”, Katriina vastasi topakasti.

Katriina sopi tapaamisen Onnin kanssa. Onni saapui paikalle ja oli kääntyä ympäri, kun näki Miisan. Katriina huomasi tilanteen ja käski Onnia pysymään paikoillaan ja kuuntelemaan mitä asiaa Miisalla oli. Sitten hän poistui paikalta, jotta Onni ja Miisa saivat jutella rauhassa.

Onni oli selvästi kiusaantunut. Mies katseli kenkiään ja vältteli Miisan katsetta. Miisaa taas pelotti avata suutaan. Hän näki, että Onni oli yhä  loukkaantunut. Miisa väänteli käsiään ja nieleskeli.

Lopulta Onni avasi suunsa: ”Jos sinulla ei ole mitään sanottavaa, niin minä lähden nyt.”

”Odota!” Miisa vinkaisi. ”Odota, on minulla asiaa. On vain ollut niin kamala ikävä.”

”Minun pitää mennä.” Onni sanoi.

”Onni, minä…” Miisa aloitti ja purskahti sitten itkuun.

Miisa sopersi jotakin epämääräistä, mistä Onni ei saanut selvää. Onni katseli kenkiään ja taivasta vuorotellen, kunnes Miisa sai koottua itsensä. Miisa veti syvään henkeä ja alkoi kertoa miehestä, joka oli tarjonnut hänelle juoman Kalkarossa ja päätti tarinan siihen, kun hän pakeni samaa miestä puistossa.

Onni puristi käsiään nyrkkiin. Miisa ojensi kätensä koskettaakseen miestä, mutta tämä kavahti kauemmas.

”Minun pitää miettiä tätä”, Onni sanoi, kääntyi ja käveli pois.

----------

Oli jo pimeä, kun Miisa käveli kotia kohti ja hieroi päätään. Takana oli pitkä ja uuvuttava työpäivä. Miisa oli pessyt astioita ja nostellut raskaita pakasteita. Miisa oli päässyt harjoittelijaksi jäätelökioskiin, kun eräs naapureista oli kuullut hänen rahaongelmistaan. Naapurusto oli juorujen keskus ja työtön yksinhuoltajaäiti herätti myötätuntoa.

Miisa nousi väsyneenä rappuset ja suunnitteli menevänsä suoraan sänkyyn.

Sisällä odotti kuitenkin yllätys, joka romutti Miisan haaveet. Katriina tervehti Miisaa iloisesti ja pöydän äärestä huikkasi tervehdyksen nuori nainen, jota Miisa ei ollut nähnyt aiemmin. Katriina oli kutsunut vieraita ja nyt hän esitteli naisen Tiinaksi. Tiina oli Katriinan tytär.

Tiina pyysi Miisa liittymään seuraan ja Miisa laahusti pöydän ääreen. Hän tervehti Tiinaa uudelleen ja muisti samassa tervehtineensä tätä jo kerran. Tiia vain kohotti kulmiaan.

Katriina ja Tiina juttelivat hetken niitä näitä ja Miisa haaveili livahtavansa seurasta nukkumaan. Äkkiä Tiina kääntyi Miisaan päin
.

”Äiti on ihana ihminen, kun aina auttaa muita. Viime aikoina hän on ollut täällä yötä päivää. Siihen on varmaan syynsä, ” Tiina sanoi ja pyöräytti silmiään Miisaan päin. ”Mutta nyt sinun pitäisi antaa hänen mennä. On epäreilua hyväksikäyttää muita ja pitää niitä kotiorjinaan.”

Tiina nyökkäsi Miisalle ja odotti tältä vastausta. Miisa oli niin hämmentynyt, ettei saanut sanaa suustaan. Tiina hyvästeli äitinsä ja lähti. Katriina näytti kiusaantuneelta.

”Mitä Tiina tarkoitti?” Miisa kysyi.

”Ei mitään. Anna sen olla. Tiina on vain kova suustaan.” Katriina sanoi. ”Ei se tarkoita pahaa.”

”Hyväksikäytänkö minä sinua?” Miisa kysyi loukkaantuneena.

”Et.” Katriina vastasi.

Samassa Katriina oli Miisan edessä. Hän kiersi kätensä Miisan ympärille ja Miisa vastasi halaukseen. Sitten Miisa tunsi, kuinka Katriina suuteli häntä hellästi.

Katriina päästi Miisan nopeasti irti. Miisa oli niin yllättynyt, ettei saanut sanaa suustaan.

”Olen rakastumassa sinuun. Ja sinä rakastat Onnia. Siksi minun on lähdettävä.” Katriina sanoi.

Katriina meni makuuhuoneeseen ja Miisa kuuli, miten hän hyvästeli Sofian. Sitten Katriina palasi valmiiksi pakattu laukku kainalossa, avasi ulko-oven ja poistui yöhön.   

Miisa jäi seisomaan keskelle huonetta ja mietti tapahtunutta. Hänellä ei ollut aavistustakaan Katriinan tunteista. Voisiko Katriina vielä olla hänen ystävänsä? Ja mitä hän tekisi, jos menettäisi parhaan ystävänsä?

Aamuyöllä Miisa heräsi Sofian itkuun. Hän nosti vauvan syliinsä ja tuuditti sitä.

”Olemme nyt ihan kaksistaan. Sinä ja minä. Lupaan tästä eteenpäin olla enemmän paikalla.” Miisa kuiskasi.

Tarina oli tauolla opinnäytetyöni johdosta, mutta nyt pääsin viimein jatkamaan sitä. Tätä osaa oli mielenkiintoista tehdä, sillä olin ottanut osan kuvista noin vuosi sitten ja jatkoin siis jo silloin aloitettua projektia. Tämä näkyy myös tarinan henkilöissä ja kuvien laadussa, mutta ei onneksi liian räikeästi. Aloitan pian seuraavan osan tekemisen. 

Toivottavasti piditte osasta! Kaikenlainen palaute on jälleen tervetullutta. :)